Asuinympäristöjen rakentamista tuleville sukupolville

Toimimme lähellä asiakasta ja kehitämme jatkuvasti uusia ideoita asumisen erilaisten tarpeiden ratkaisemiseksi.

Uusi koti asukkaan tarpeisiin

Asuntorakentamisessa olemme erikoistuneet kerrostalorakentamiseen. Uusien kotien suunnittelutyössä meille on tärkeää ottaa huomioon kohteen jokaisen asunnon tuleva asukas.

Ennen suunnittelun aloittamista teemme aina markkinatutkimuksen, jonka avulla selvitämme asunnon tulevan käyttäjän ja hänen tarpeensa. Näin tiedämme, millaisia asuntoja kullekin alueelle tarvitaan ja millaiset ratkaisut palvelevat kotien tulevia asukkaita parhaiten.

Kestäviä ja käytännöllisiä asuntoja

Tahdomme suunnitella asumiseen ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja tarjoavat taloudellisesti kestäviä sekä käytännöllisiä koteja niin omistus kuin vuokra-asumiseen.

Tunnemme asuntorakentamisen lisäksi myös asumiseen liittyvät toiveet ja vaatimukset, sillä seuraamme jatkuvasti asumisen muuttuvia tarpeita. Tämän osaamisen pohjalta ideoimme koko ajan uusia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeiden ratkaisemiseksi.

Kokonaisvaltaista kiinteistökehitystä

Hallitsemme kiinteistökehityksen kokonaisvaltaisesti, ja toteutamme hankkeita myös laadukkaana KVR-urakointina, joko sinun omistamallesi tai itse omistamallemme tontille.

Meiltä löytyy asiantuntemusta rakentamisen koko polun toteuttamiseen. Hoidamme kaiken maanhankinnasta, rakennusten ja alueen suunnitteluun, kaava- ja asuntokehitykseen sekä tietysti rakentamisen toteutukseen. Sinun tarvitsee vain esittää meille tavoitteesi.

Pitkä kokemuksemme ja henkilöstömme vahva osaaminen varmistavat, että pystymme toteuttamaan sinulle tavoitteisiisi vastaavan tuottavan kohteen, jossa asukkaat viihtyvät ja joka vastaa myös heidän tarpeisiinsa.

Toimimme usein myös tilaajan suunnittelemissa kohteissa rakennusurakoitsijana.

Marvea Oy – Luotettava rakentaja

Olemme kiinteistökehityksen taitava suomalainen rakennusliike, joka kehittää resurssiviisaita kaupunkiympäristöjä tuleville sukupolville. Keskitymme monipuoliseen ja laadukkaaseen asunto- ja toimitilarakentamiseen.

Asuntorakentamisessa erikoisalaamme on kerrostalorakentaminen. Rakennamme koteja niin omistus- kuin vuokra-asumiseen. Tunnemme asumisen erilaiset tarpeet ja kehitämme jatkuvasti uusia ideoita niiden ratkaisemiseksi.

Toimitiloja rakennamme kaikenlaisiin liiketoiminnan tarpeisiin. Sinä tunnet liiketoimintasi, me tunnemme rakentamisen. Rakennamme toimitilat aina kokonaisvaltaisena palveluna. Meille on tärkeää varmistaa, että uuden toimitilan rakennuttaminen häiritsee liiketoimintaasi mahdollisimman vähän.

Hallitsemme kiinteistökehityksen kokonaisvaltaisesti, ja toteutamme hankkeita myös laadukkaana KVR-urakointina, joko sinun omistamallesi tai itse omistamallemme tontille. Toimimme usein myös tilaajan suunnittelemissa kohteissa rakennusurakoitsijana.

Olemme myös kiinnostuneita ostamaan rakennuskelpoisia tontteja hankkeidemme tarpeisiin.

Haluatko myydä tonttisi?

Soita meille – Autamme mielellämme.

Logo

Hatanpään valtatie 26, 33100
+358 50 375 5726
toimisto@marvea.fi

Mannerheimintie 109, 00280 Helsinki
+358 50 375 5726
toimisto@marvea.fi