Marvea Oy vahvistaa asemaansa Uudellamaalla – Uuden tytäryhtiön toimitusjohtajaksi Jukka Hörkkö

Marvea Oy on perustanut uuden tytäryhtiön, Marvea Uusimaa Oy:n, vahvistaakseen asemaansa Uudellamaalla. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Jukka Hörkkö. Samalla Hörkkö on kutsuttu myös uuden yhtiön osakkaaksi.

Marvean liiketoiminta Uudellamaalla on kasvanut tasaisesti, ja yhtiö on saavuttanut alueella vakaan jalansijan luotettavana laadukkaiden ja kestävien rakennusratkaisujen tarjoajana. Nyt Marvea on päättänyt perustaa alueelle oman tytäryhtiön, Marvea Uusimaa Oy:n, joka aloittaa toimintansa maaliskuussa 2025.

Uuden tytäryhtiön toimitusjohtajaksi ja Marvea oy:n johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Jukka Hörkkö, joka on rakennusalan kokenut ammattilainen. Hörköllä on vahvat näytöt pääkaupunkiseudun asuntorakentamisesta ja rakennusliiketoiminnasta sekä laajat verkostot alueella.

Olemme erittäin iloisia voidessamme entisestään vahvistaa toimintaamme Uudellamaalla”, kertoo Marvea Oy:n toimitusjohtaja Leon Kärnä. ”Jukan kokemus ja paikallistuntemus ovat arvokkaita vahvuuksia, joiden avulla Marvea Uusimaa Oy pystyy tarjoamaan alueen asiakkaille parasta mahdollista palvelua.”

Marvealle on tärkeää toimia tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa ja sidosryhmiensä kanssa, sekä tuottaa näille aitoa lisäarvoa jokaisessa projektissa. Paikallinen tytäryhtiö ja sen vahva paikallinen osakasjohto mahdollistavat Uudenmaan liiketoiminnan kehittämisen jatkossa entistä lähempänä alueen asiakkaita ja sidosryhmiä.

”Odotan innolla, että pääsen käynnistämään Marvea Uusimaa Oy:n toimintaa ja rakentamaan siitä vahvaa paikallista toimijaa. Samalla on erittäin mielenkiintoista päästä mukaan myös koko Marvea Oy:n kehittymiseen ja kasvuun.”, sanoo Hörkkö. ”Marvean arvot ja asiakaslähtöinen toimintamalli sekä yrittäjähenkisyys ovat erinomainen perusta tälle työlle”.

Marvea Oy:n hallituksen puheenjohtaja Miikka Routama korostaa uuden tytäryhtiön merkitystä myös osana yhtiön kasvustrategiaa: ”Paikallinen läsnäolo on avainasemassa paikallisen markkinan pelikentän hallinnassa. Kun pitkäjänteisesti sitoutuneet avainhenkilöt hengittävät lähimarkkinan ilmaa, osaamme paremmin tuottaa oikeanlaisia asuntoja oikeille paikoille oikeaan aikaan. Marvea Uusimaa Oy:n perustaminen on tässä kehityksessä meille merkittävä askel.”

 

Lisätietoja antavat:

  • Miikka Routama, hallituksen puheenjohtaja, Marvea Oy, 044 751 0291, routama@marvea.fi
  • Leon Kärnä, toimitusjohtaja, Marvea Oy, 044 421 0404, karna@marvea.fi
  • Jukka Hörkkö, toimitusjohtaja, Marvea Uusimaa Oy, 040 572 8955, horkko@marvea.fi

 

Marvea Oy on kiinteistökehityksen osaava suomalainen rakennusliike, joka kehittää resurssiviisaita kaupunkiympäristöjä tuleville sukupolville. Keskitymme monipuoliseen ja laadukkaaseen asunto- ja toimitilarakentamiseen. Työmme jälki tunnetaan erinomaisesta laadusta ja kestävyydestä, jotka varmistamme jatkuvilla panostuksilla osaamiseemme kehittämiseen, asiakastyytyväisyyteen ja työturvallisuuteen. Marvean liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä Uudenmaan alueella vastaa sen tytäryhtiö Marvea Uusimaa Oy.

Logo

Hatanpään valtatie 26, 33100
+358 50 375 5726
toimisto@marvea.fi

Mannerheimintie 109, 00280 Helsinki
+358 50 375 5726
toimisto@marvea.fi